Ajattelin tässä taas ilta avautua... Ihan itselleni. Ehkä siinä toivossa että voisin lukea näitä joskus uudestaan ja naureskella sille ajatustavalle minkä oon joskus omannut.
Kaikilla varmasti on ihmisiä joita ne kadehtii, onhan ? Jos ei ole niin clap clap taputukset sille suoritukselle, mahtavaa että sulla on sellanen ajattelutapa... Koska multa sellanen ei meinaa ainakaan luonnistua, niin siis tyytyväisyys ihan tähän omaan elämään.
Aina pitää murjottaa jostain. Insta kaverit matkustelee ympäri maailmaa, näkee kokee ja tekee.
Toiset menee naimisiin, perustaa perheitä, staa uusia taloja ja autoja... Ja koska mulla on ollut aina todella ristiriitaiset elämän haaveet, se kaikki muiden saama onni on todella vittumaista aina, tilanteessa kuin tilanteessa.
Kreikassa asuessa parasta oli kaikki, mutta kaipasin aina vierelleni sitä parempaa puoliskoa.
Sitten kun olen suhteessa, kaipaan aina sitä vapautta matkustaa , mennä ja tehdä.
Mä oon aina halunnut kiertää koko maailman, nähdä ja kokea KAIKEN. Olla osana maapalloa, erilaisia kulttuureita, ihmisiä, luontoa...
Mutta samalla mä oon aina halunnut olla suhteessa, mennä naimisiin , perustaa perheen, rakastaa. Koska mikä oikeestaan onkaan parempaa kun rakkaus, tai oman kullan vieressä kömpiminen?
Nämä kaksi haavetta on todella ristiriitaisia, ellei osaa todella järjestää asioitaan niin , että saa molemmat haveet sovitettua yhteen.
Maailmalla mä aina löydän itseni etsimästä rakkautta ja näin kotona läppärin ( taisiis mun paremman puoliskon läppärin....) äärellä kirjotellessa taas masentaa se arki ja todellisuus ja menetetty aika jonka tahtoisin uhrata seikkailulle ja elämänkokemuksille. Lopulta mä meen niin jumiin jatkuvasta suorittamisesta molempien asioiden eteen, että mä kirjaimellisesti tuhlaan aikaa tyttömänä kotona kököttäen ja miettien mitä mä oikeen haluan elämältä ?
Isä sanoisi tähän varmaan että '' tytär, heitä ne koirat ja miehet pois. Sulla on myöhemmin aikaa leikkiä kotia ja perhettä ja lähde nyt elämään elämääsi ja kokemaan maailmaa.''
No muttakun isi en mä nyt voi tehdä niinkään, kun mä en usko siihen ''tosi rakkaus odottaa'' - lauseeseen. EI odota. Se mun tosirakkaus murehtii ja jatkaa elämäänsä ja on mun mailmanmatkailujen jälkeen todennäköisesti jo perustanut oman perheen ja blokannut mut somessa.
Eli en mielelläni ota sitä riskiä. Enkä edes halua. Mun sisällä on tyhjiö joka tarvitsee sen oman paremman puoliskonsa jakamaan näitä uskomattomia elämänkokemuksia.
Niinkun ne äiteenkin kanssa nuoruudessa tekivät......
No mutta back in da case.
Kuulema jo näihin elinvuosiin pitäisi jo tietää mitä haluaa.
No mistä kummasta mä voisin tietää ? On mulla toki aavistuksia, mutta tietoa ei niinkään.
Kolme viikkoa ja alkaa kouluun haut, mä oon hakenut kahtena vuotena kouluun ja molemmilla kerroilla on tapahtunut ?jotain, jonka takia en ole lopulta kouluun päässyt.
Kuulostaa ehkä ufojutulta, mutta mä uskon että universumi tuo kyllä mun eteen asiat jotka on tarkoitettu ja sivuuttaa asiat joita ei ollut mulle tarkoitettu.
Ja ymmärrän sen nyt, en mä loppujenlopuksi halunnutkaan olla lentoemo tai matkaopas. Liian kliseitä juttuja... Mä haluan maapallolta oikeita asioita, en mitään turisti skeidaa.
Tässä kuussa siis annan universumin valita, ja haen muutamiin todella erikoisiin ja edellisistä poikkeeviin aloihin, jotka jollain erikoisella miellyttävällä tavalla kiinnostaa mua.
Ja lähden sokkona kohti tuntematonta mukavuusalueen ohi, ehkä se avaa mulle niitä tarvittavia ovia eteenpäin?
Työnhaun lopetin jo suosiolla. Kesä tulee kohta, mä häivyn niiltä sijoilta reissaamaan.
Käyn ainakin kreikassa, ellen jopa viivy pidempään. Riippuu aikalailla tosta toisesta haaveesta, eli miehestä johon mä jäin roikkumaan perkele sentäs, vaikka mun piti olla sinkkuna 10 vuotta !
Suomea reissaan ja aijon toteuttaa ne vaellus suunnitelmat tänä kesänä, mistä viimekesänä sain pienen maistiaisen.
Kesällä on ihan hittona duunia ympäriämpäri niin turhaako sitä enään muutaman kuukauden takia etsimään mitään ''vakavaa''. ja jos hyvin käy, mä oon elokuussa jo koulun penkillä.
Nyt mää vaan syön kynsiä ja teen niitä hommia mitä keikkafirmat tarjoaa ja koitan saada perusasiat kondikseen ja valmiuteen.
Tää vuos tulee olemaan mulla se kaiken uus alku, mä oon vaan päättänyt sen.
Alotin sen jo sievästi skippaamalla maltan reissun keväämmälle, ja maksamalla laskupinoa alas niin että oikeen tekee pahaa se loppukuukauden käpyjen syöminen.
Some on tunnelman lamauttaja, joten mä päätin nyt vaan jättää katsomatta niiden tyyppien jutut, joilta se kateus ja ärsytys mun arkeen joka aamu pomppaa.
Yrittää ajatella että mun hetki on vielä. Joku päivä mä elän sitä unelmaani. Tavalla tai toisella piste.
Täyskeskittyminen itseeni ja mun haaveisiin on huomattavasti helpompaa ilman katkeruutta.
Koska mun mieli toimii about näin '' muut tekee tolleen, mäki haluun. Mäki teen'' ja sit mä tosiaan teen, päättömästí ja totean että koko homma meni aivan päin puita sen takia että mun oli pakko tehdä jotain vaan ilman sen kummempia valmiuksia, vaan koska halusin mun elämästä väkisin tietynlaista.
Selkosuomella = Pienistä rahoistani lähden matkalle seuraavana päivänä, oon koko matkan peeaa, aivan kusessa kaikkialla ja kaikki menee perseelleen. Soitan äitelle , vingun rahaa lainaksi ja pakenen suomeen / kotiin.
Niin, normaali ihminen säästää ja lähtee kun on valmiudet siihen. AIkaa , rahaa suunnitelma.
Mutta pakko myöntää, mä en kadu yhtäkään reissua. Vaan päin vastoin, uskomattomia muistoja !!
Edelleen aijon jatkaa spontaanisti reissailua, mutta järki päässä ja homma hallussa, samalla valmistellen mulle tapahtumarikasta ja unelmieni tulevaisuutta. Eikai se ole sen vaikeampaa?
Kysyy yksi epätietoinen hervannasta....
Kaikista tärkein sääntö ja opetus multa mulle ja muille on kuitenkin se, että tärkeintä on pitää oma keho ja mieli hyvinvoivana. Vaan hyvinvoina ihminen kykenee asioihin.
Ja just sitä mä teen tän luppoajan. Luen, liikun ulkona, syön hyvin, opettelen soittamaan kitaraa..pianoa... viulua (heti kun on varaa, viulutunnit on kalliita !), laulan, maalaan, nään kavereita (mitä pystyn), pohdin, joogaan (opettelen), syön tosi paljon makeisia, katon elokuvia, dokumentteja, selaan erilaisia ammatteja, etin myös satunnaisesti osa aikaisia töitä, muistelen kreikan kieltä, näytän hullulta hymyillessäni puille keskellä hervantaa ( oikeesti tuijottelin kaunista talitinttiä puunoksalla), kävelen polun sijasta umpimettässä vaan että voisin tuntea sen ison puhalluksen sitä vapautta ja tunnetta jota mä aina etsin.
Rakastan mun koiraa, opetan sille uusia juttuja. Koitan piristää senkin masentunutta arkea...
Pusutan mun ukkelia vaan koska se on niin kauhean ihanaa ja koko ukkeli on kokonaisuudessa vaan niin syötävän sulonen saalis. Lässytän sille kun koiralle.... Se ei oo kauheen innoissaan siitä lässytyksestä, vaan nostaa kulmiaan ja hymyilee ja kattoo mua kun mun päästä kasvais hernepalko, tai jotain..?
No mutta tässähän niitä tuli jos jonkinmoinen lista, asioita joita vaan täytyisi elämässä arvostaa. Pieniä asioita. Eikai se niin kurjaa ole sitä pientä vaihetta elämästä vaan sopeutua siihen että aina ei voi vaan elää täysillä, kun se valitettavasti vaatii aikaa ja rahaa... Ja kaikki tietää että harvemmin on niitä molempia, ainakaan just heti.
Elämänhalua, sitä mulla on aivan hittona liikaa !
Mutta kyllä se siitä tasottuu. Huomenna etsin kaupan josta saan koiralle minisukset, opetan siitä vetokoiran. Aivan liian kivaa 😅 Mulla on huomenna kanssa urheiluhieronta..... yeah.
Huomenna on myös sappeen kymppitiistai, mä meen sinne vaikka kävellen !! Pakko päästä laskettelemaan 😎 Tällasille pienituloisellekkin kerrankin mahdollisuus kivaan tekemiseen.
Tsemppia muille arkeen ja elämään. Muistakaa tehdä jokaisesta päivästä omalla asenteella ja tekemisellä elämisen arvoinen, nauttikaa pienistä asioista ja keskittykää tulevaisuuteen.
Älkää antako kateuden lannistaa , vaan rohkaista !
Jokainen saavuttaa unelma elämänsä halutessaan ja oikealla ajalla ja hetkellä.
Kiitos ja kumarrus
T. Buddha 2.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti