Haaveitteni hurttaharrastus

Heippa taas täältä sohvan pohjalta erittäin epämukavan kirjoitus asennon myötä.

Koira ja mä ollaan aivan rättipoikkipinoon. Bonsku vetelee sikeitä ja mä yritän kestää fiilistä siitä että mun piimäkakku meni pilalle ja joudun olla ilman herkkuja tän illan. Mulla on aivan kamala sokeririippuvuus, oikeesti.
Tultiin  muutama tunti sitten 5km hiihtolenkiltä purtsin ympäri. Tehtiin pari stoppia ja pääsin testaamaan mun uutta järkkäriä. Oon aivan amatööri enkä tajua mitään siitä kamerasta tai mistään iso herkkyyksistä ja muista asetuksista. Mutta kaipa sen ajallaan kokeilemalla oppii, kuten oppi tämän mun ja Bonitan uuden yhteisen harrastuksenkin !

Bonitan ainoa ongelma on aina ollut se, että se vetää hihnassa aivan HULLUNA. Kauan jaksoinkin tapella sen kanssa kunnes päätin että nyt riitti. Ostin sille kuonopannan muutama kuukausi sitten ja lenkit ovat olleet suht mukavia, ainakin mulle. Mitä nyt repii hihnaa ja hinkkaa kokoajan naamaansa maahan ja koittaa saada kuonopantaa pois.
Ajattelin että jos tolla koiralla on noin paljon virtaa aina ja se kokee vetämisen mieleiseksi, miksi en kääntäisi sitä positiivisella tavalla ihan toiminnaksi..Joten tilasin non-stop vetovaljaat varuste.netistä ja hain äiteeltä mun lapsuudenajan pilipali minisukset.
Maanantaina posti saapui ja lähdettiin heti testaamaan tätä extreme talvi lajia.

Aluksi siitä ei tullut yhtikäs mitään.... Koira vaan pomppi, haukkui, riehu, juoksenteli joka suuntaan ja repi hihnaa. Meinasin menettää hermot kokonaan ja polttaa ne saatanan valjaat ja unohtaa koko idean. Mentiin sitten pururadan alkuun ja painittiin siinä edelleen siitä saako hihnaa repiä ja saako päälleni hyppiä kun olen suksilla olennon perässä.
Kun päästiin pururadan alkuun, Bonita tajusi kun sormia napauttamalla koko idean, aivan kun olisi lukenut mun ajatukset siinä välissä ja ampaisi täyttä laukkaa eteen ! Kiljahdin siitä onnesta ja mahtavasta fiiliksestä ja kehuin kurkku suorana koiraa jatkuvalla syötöllä ja koitin samalla huudellla ohjeita ''oikea, vasen, hiljempaa''. Huomasin että oma jännittäminen oli syynä hihnan repimiseen ja päälle hyppimiseen. Koira ei selvästikkään halunnut minua liian lähelle itseään ja kun laskin alamäkeä pepulteni (jännitti niin paljon se vauhti) niin hyppäsi kesken kaiken syliin ja alkoi riuhtmaan hihnaa.
mutta hoin vaan käskyä '' EI ja ETEEN'' ja seuraavat 4 km mentiin täyttä kiitoa pitkin pururataa kun ammatti vetokoira konsanaan. Hihnaan ei kajottu kertaakaan, ei haukuttu , ei sekoiltu.
Koira kiisi niin elementissään , eikä millään malttanut pysähtyä huilaamaan vaan aina alkoi se vinkuminen ja eteenpäin kiskominen että ''äiti ei, ku nyt juostaan'' ! Mentiin täysin bonitan ehdoilla.
Bonilla oli ihan järjetön kilpailuvietti, kun hiihtäjiä tuli ohitse alkoi sellanen haukku ulina ja kova  kiskominen eteenpäin, bonitan oli vaan päästävä heidän ohi ja reilusti edelle, kuten se tekikin vaikka välillä tössättiin ylämäkiin, joita koira ei tietenkään jaksa vetää vaan joudun minareilla tepastella ylös todella urpon näköisella tavalla...
Oudointa oli koiran järjetön tajuaminen kaikkeen mitä sanoin, vaikka sille ei sitä ole opetettu ennestään. Risteyskohdissa näytin kädellä käskyn kera joko oikealle tai vasemmalle ja se teki juuri niinkuin pyysin. Myös hidastamisen se jollain tapaa oivalsi kun rauhakseltaan sanoin että ''hyys hiljempaa'' ja tein pieniä nykäsyjä hihnasta merkiksi.

 
Tänään oltiin kolmatta päivää veto lenkillä, tehtiin vielä pieni extrakierros jäällä kun halusin mennä testailemaan kameraa. Ostin kun halvalla sain, eikä tällä mun säpälenäyttö puhelimella tee mitään.. Takakuori on osittain irti ja kamera säpäleinä.
Mä oon huomannut että katselen tosi monia asioita ''neliön'' kautta kuvina. Ja päätin tehdä siitä sitten harrastuksen. Mukavampi se on blogiakin päivitellä vähän paremmilla kuvilla reissuista. Haaveena olisi ehdottomasti päästä taitojen kehittyessä kuvailemaan lintuja ja metsän eläimiä. Siinä olisi haastetta ja ulkoilua konsanaan !

Hitto että himottais joku talvivaellus jonnekkin, vaikka ihan viikonlopuksi. Laskettelukaan ei olisi pahitteeksi..Mulla on sisällä sellanen ahdistus mikä vaan vaatii pakonomalla jotain seikkailua aina. Mun sielu lepää vaan retkillä, tienpäällä ja reissussa. Kesällä niitä tulee olemaan taas aivan järjettömästi , mutta tää talvi täytyis nyt jotenkin sinnitellä. Ja olisihan se mukavaa joskus saada seuraakin. Eikä aina mennä yksin. Mulla ei vaan ole kauheesti samanhenkisiä kavereita, taino ei lähes ketään. Muutama tuttu jonka saan silloin tällöin laavulle mukaan muutamaksi tunniksi.
Lupailin ainakin lapin kavereille lähteä tän mun osa aikaisen duuni jakson jälkeen, eli tossa maalis-huhtikuun vaihteessa Saariselälle ! Kuulemma olis laskettelua, husky safaria ja moottorikelkkailua luvassa. Yay , ehdottomasti meen.

Muutama kuva kokeilu tältä päivältä ja nyt lähren ukulelen reenaukseen ennen toisen blogin kirjoittamisesta aiheesta '' petetyn tulevaisuus ''. Vähän turhan vahvana ollut taas tämä menneisyyden kahdesti koettu aihe, niin ajattelin avautua tän hetkisistä fiiliksistä kamppailusta asiaa kohtaan.
Toimen blogi löytyy sivulta sejuttu.com  ---> bloggarit ---> jennijuliee. Varmaan kyllä kirjotan sen tännekkin...

   All photos (C) Jennijuliee, saa kertoa mielipiteitä !